keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Epäreilua budjetointia

Monet kunnat budjetoivat tarkoituksella liian vähän varoja sosiaali- ja terveysmenoihinsa. Asiasta uutisoi muiden muassa Helsingin Sanomat eilen 17.4. Jutussa todetaan seuraavaa:
Tuoreen sosiaalibarometrin mukaan 20 prosenttia kuntien sosiaalitoimen johtajista ja lähes 30 prosenttia terveyskeskusten johtajista kertoo, että menoja on tietoisesti budjetoitu alakanttiin viime ja tänä vuonna.
ja
Alibudjetoinnin takia esimerkiksi toimeentulotuen myöntämisen kriteerit voivat tiukentua. Tämä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan eri paikkakunnilla.

Tällainen toiminta kuntien taholta on paitsi lain vastaista, myös epäoikeudenmukaista. Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTEn tiedotteessakin todetaan, että lain mukaan kuntien tulee järjestää palvelut tarpeen mukaan. Erityisen epäoikeudenmukaista alibudjetoinnista tekee se, että se kolahtaa juuri yhteiskunnan vähäosaisimpiin ja sairaisiin.

Kun alibudjetointi aiheuttaa toimeentulotuen kynnyksen nousun, ahdistaa se pahiten jo ennestään heikossa asemassa olevia. Perusturva on yksi yhteiskunnan keskeisimmistä oikeudenmukaisuutta edistävistä tehtävistä. Samaa voidaan sanoa terveydenhuollosta.

Alibudjetointia tapahtuu siis myös terveyskeskuksissa, jotka vastaavat perusterveydenhuollosta. Perusterveydenhuollosta nipistäminen alibudjetoinnin kautta ei ole edes taloudellisesti järkevää. Hyvä perusterveydenhuolto ehkäisee ennalta vakavampia ongelmia ja vähentää siten kalliin erikoissairaanhoidon tarvetta. Säästöt perusterveydenhoidossa kostautuvat tulevaisuudessa suurempana pahoinvointina ja kallista hoitoa vaativina sairauksina.

Tahallinen alibudjetointi on huono käytäntö myös hallinnon avoimuuden näkökulmasta. Tosiasialliset leikkaukset kunnan sosiaali- ja terveysmenoihin piilotetaan alibudjetoinnin avulla, jolloin päätöksenteon avoimuus kärsii. Tarkoituksellinen alibudjetointi on lopetettava. Jos sosiaali- ja terveysmenoista on pakko nipistää, olisi äänestäjän ja kuntalaisen kannalta reilua sanoa se suoraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitkä tie

Ala-asteen lounastunnin ei ehkä kuvittelisi olevan yksi kirkkaimpia muistoja peruskoulusta. Muistan kuitenkin erään lounastunnin oikein hyv...