lauantai 5. toukokuuta 2012

Kilometrikisan alkuraportti

Aktiivisena pyöräilijänä päätin osallistua tänä vuonna Kilometrikisaan. Leikkimielisen kilpailun ohessa tulee samalla seurattua omaa ajamista. Toisaalta ratsuni ei ole kummoinen, joten kuukausittain osallistujien kesken arvottava parempi pyöräkin kyllä kiinnostaa.

Kilometrejä kertyy mukavasti, kun lähes kaikki matkat taitan pyöräillen – jo työmatkoista kertyy hyvin hyötyliikuntaa. Yliopistollakin tulee usein käytyä, mutta matka on melko lyhyt. Muiden ajojen määrään vaikuttaa eniten sää. Enimmäkseen sään vaikutuskin rajoittuu siihen, sataako vettä, räntää tai lunta ja minkä verran. Lämpötila alkaa vaikuttaa vasta, kun pakkanen paukkuu oikein kovasti – siis lukemissa -20:stä -30:een. Työmatkat taittuvat kyllä pyörällä joka kelillä.

Kilometrikisa 2012 alkoi vappupäivänä ja kilometrejä kertyi minulle lauantaihin mennessä 64: tiistaista torstaihin 12 kilsaa päivässä ja perjantaina 28 kilometriä. Työmatka on 4,2 eli 8,4 kilometriä edestakaisin. Aika hyvin hyötypoljentaa muutamassa päivässä. Toisaalta kisan ensimmäisellä viikolla olen pyöräillyt aavistuksen keskimääräistä vähemmän. Varsinkin kesäisin mukavilla ilmoilla pyöräily on oikein miellyttävää puuhaa.

Poljettujen matkojen pituuksien arvioinnissa olen hyödyntänyt Oulun seudun karttapalvelua, jossa olen matkoja mittaillut. Etäisyyksien arvioinnissa en koe olevani vahvimmillani, joten kiitokset palvelusta Oulun kaupungin tekniselle keskukselle. Samaista palvelua on tullut käytettyä myös lenkkeilyyn liittyvissä mittauksissa.

Tätä kirjoittaessa Kilometrikisassa on mukana 12.682 osallistujaa 1.222 joukkueessa. Ajettuja kilometreja on yhteensä yli 360.000 eli keskimäärin 29 km per osallistuja. Kisan sivustolla on laskettu, paljonko pyöräilemällä on säästetty bensaa ja vähennetty hiilidioksidipäästöjä. Kokonaisuudessaan on jo vajaassa viikossa säästetty yli 25.000 litraa bensaa ja noin 63,5 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Omilla metreilläni olen säästänyt neljässä päivässä 11 kiloa hiilidioksidia ja neljä litraa bensaa.

Pyörä on siis todella ekologinen vaihtoehto autolle lyhyillä matkoilla. Uusimman 27.4. ilmestyneen Vihreän Langan mukaan pyörä on kaupungin keskusta-alueella myös matka-ajalla mitattuna autoa parempi vaihtoehto, minkä kyllä arkijärkikin sanoo. Kilometrikisa on siis polkaistu vauhtiin ja varmaan useimmilla ajometrit vain lisääntyvät kesää kohden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitkä tie

Ala-asteen lounastunnin ei ehkä kuvittelisi olevan yksi kirkkaimpia muistoja peruskoulusta. Muistan kuitenkin erään lounastunnin oikein hyv...