Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2012.

Oulun joukkoliikenteen järjestäminen

Nykyisellään Oulun kaupungin mahdollisuudet vaikuttaa joukkoliikenteeseen ovat hyvin rajalliset. Kaupunki tukee sarjalippujen hintoja, mutta ajettavia linjoja tai niiden tiheyttä se ei voi määrittää. Tämä johtuu nykyisestä järjestämistavasta, jossa kaupunki myöntää liikenneluvat muttei tilaa tiettyä palvelukokonaisuutta. Liikennöitsijä vastaa siis ajettavista linjoista.
Oulun nykyisiä heikkoja vaikutusmahdollisuuksia voidaan kuitenkin parantaa merkittävästi – jos niin halutaan. Joukkoliikenteen järjestämistä koskeva lainsäädäntö on uudistunut EU:n palvelusopimusasetuksen (PSA) myötä. Asetus mahdollistaa Oulussakin siirtymisen malliin, jossa kaupunki voi määritellä nykyistä paremmin palvelutason kuntalaisia tyydyttäväksi.

Ehdolle vaaleihin

Hyvä yhteiskunta rakentuu mielestäni kestävän kehityksen periaatteille, oikeudenmukaisuudelle ja vapaudelle. Haluan toimia noiden asioiden puolesta, joten päätin jonkin aikaa sitten pyrkiä ehdolle ensi syksyn kunnallisvaaleihin. Ehdokkuuteni varmistui eilen. Syksyn vaaleissa pyrin uuden Oulun kaupunginvaltuustoon Vihreän liiton ehdokkaana.

Edessä on varmasti uusia kokemuksia, kohtaamisia ja kiinnostavia keskusteluja. Aikaisemmin olen osallistunut kampanjatyöhön olematta itse ehdolla – kokemus lienee tällä kertaa hyvin erilainen. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Teemoinani ovat kestävä kehitys ja joukko- ja kevyt liikenne. Minulle kestävä kehitys tarkoittaa niin sosiaalista, taloudellista kuin ekologistakin kestävyyttä. Nämä kestävän kehityksen eri ulottuvuudet kietoutuvat myös kiinteästi ja erottamattomasti toisiinsa. Niitä voidaan ja pitääkin edistää paikallisella tasolla.

Joukko- ja kevyt liikenne ovat voimakkaasti paikallisia kuntatason asioita. Ne liittyvät omalta osal…