Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Ihmisenkaltaistamista vai ihmiskeskeisyyttä?

Lihantuotannossa ja muussa eläinten hyväksikäyttöön perustuvassa toiminnassa liikkuu nykyisellään valtavat summat rahaa. Varmasti osin tästä syystä eläinten oikeuksien puolustajat pyritään usein julkisessa keskustelussa esittämään unelmahöttöön hurahtaneina hihhuleina, vaikka eläinoikeusajattelun taustalla voi olla vankkaa ja hyvin perusteltua ajattelua. Oman kokemukseni perusteella eläinten oikeuksia kannattavat ovat pohtineet asiaa huomattavasti keskimääräistä enemmän. Arjessa on kuitenkin aina helpompaa seilata kiinnittämättä liikaa huomiota ruoan tai muiden tuotteiden alkuperään – tai niiden eettisyyteen.

Eräs asiallisissakin keskusteluissa eläinoikeusajattelua vastaan esitetty arvostelu liittyy ihmisenkaltaistamiseen eli antropomorfismiin. Tähän perustuvassa kritiikissä ajatellaan, että eläinten oikeuksien puolustajat liittävät eläimiin virheellisesti inhimillisiä piirteitä, joilla oikeuksia sitten perustellaan. Kiistämättä ihmisen ja muiden eläinlajien välillä on merkittäviä er…